Rock-Musiikin historia
Oli vuosi 1966, kun 3 kaverusta alkoivat soittelemaan rockia vähän progressiivisemmin kuin ikinä ennen oli kukaan soittanut ja siitä muodostui silloinen heavy-rock. Kaverukset olivat Jack Bruce, Eric Clapton ja Ginger Baker. Yhtye sai nimekseen Kerma, kun he miettivät kolmisin nimen antamista ja Eric Clapton laittoi kahvin sekaan kermaa ja Ginger Baker huudahti Eric, We can be Cream together, cream than Rock-Royal´s Cream. Siitä lähti koko Heavy-rock musiikin historian ensimmäinen lähtölaukaus, kun Jack Bruce käänsi raskaan oven jakoavainta ja syntyi ensimmäinen kappale I Feel Free lähtölaukaukseksi koko tulevan hard-rockin kantolautaseksi. Eric Clapton oli koko ajan vähän hempeemmällä linjalla kuten George Harrison Beatlesissä, kun Claptonin tekemä Wrapping Paper oli kuitenkin very beatles vaikutteinen, kun syntyi Creamin esikois albumi Fresh Cream oli tilanne jo selvä, että ketkä olivat niitä kuninkaallisia, jotka helisyttelevät korujaan kun Lennon soutaa ohitse, joko itsekseen tai joko sitten on omissa oloissaan vain john, eikä vilkuta takas edes Creamin pojille, eiku kyllä vilkuttaakin airollaan, mutta sitä on vaikea huomata, kun johnin airossa onkin kiinni kala ja airolla vilkuttaminen on liian raskasta, mutta creamin pojille oli itsestään selvyys, että john oli tulossa kalastusreissulta kotiin luultavasti joko yksin ellei veneessä makaa, joku pohjalla. Creamin toinen albumi Disraeli Gears,ei ollut yhtä hyvä kuin kansikuva, eikä myöskään yhtä hyvä kuin Creamin muut albumit, mutta oli siinä kuitenkin Jack Brucen ikimuistoinen bassosoundi biisissä Sunshine of your love. Wheels Of Fire oli Creamin kolmas albumi, jossa heidän mielikuvitus rönsyili kuin Beatlesillä Kersantti Pippurissa, kun Claptonin Whiteroom ja Grossroads olivat niitä ikivihreitä heavy-helmiä, joita myöhemmin tulevat heavy-super bändit yrittivät jäljitellä omassa erimuodoissaan. Creamin neljäs albumi jo nimensä mukaan Goodbye jäi viimeiseksi studio albumiksi. Sitten yhtye lopulta hajosi, ja näin hardrock musiikin historian merkittävin lähtölaukaus kantolautanen oli hajonnut lopullisesti, mutta onneksi tulijoita oli kuten Led Zeppelin, Black Sabbath, Deep purple ja Spice, jotka aloittivat vuoden 1968 aikana.